Ajatuksia

Yksin oleminen ja tekeminen eivät ole kaikille aivan itsestäänselviä asioita. Yksin oleminen saatetaan mieltää yksinäisyydeksi, mutta yksin ei ole yhtä kuin yksinäinen. Yksin oleminen voi nostaa pinnalle monia, pelottaviakin, tunteita: Onko minulla väliä? Riitänkö minä? Mitähän tuokin ajattelee minusta? Toivottavasti kukaan ei nyt vain ajattele, että olisin yksinäinen. Miksi yksinäisyys pelottaa?

 

Minulle yksin oleminen on nautinnollista. Olen oppinut rakastamaan yksin olemista ja minulle riittääkin esimerkiksi ystävien näkeminen kerran viikossa tai kahdessa, jopa harvemmin. Saatan toisinaan viedä itseni ulos syömään taikka kahville. Minua ei haittaa vetäytyä olemaan yksin omissa oloissani, mutta jostain syystä juuri elokuvissa käyminen yksin oli jäänyt kokematta ja pyörimään bucket listalleni. Ajatus elokuviin menemisestä yksin herätti minussa moninaisia ajatuksia ja tuntemuksia, jännitystä ja jopa pelkoakin. Mitä minussa oikein tapahtuu? Päätin ottaa asiasta selvää.

 

Elokuvaksi valikoitui John Wick 3. Olin halunnut pitkään nähdä kyseisen elokuvan, mutten ollut saanut aikaiseksi pyytää ketään mukaani ja miehenikin oli ehtinyt nähdä sen ystävänsä kanssa. Eilen sattui vielä sopivasti ilta, jolloin olin luvannut miehelleni omaa aikaa kotosalla, joten sain oivan tilaisuuden kuluttaa aikaani käymällä juurikin elokuvissa ja vieläpä tällä kertaa yksin. Halusin todella haastaa itseäni ja tarkkailla samalla, mitä kokemus saa minussa aikaiseksi vai saako saako se aikaiseksi yhtään mitään.

 

Ennen elokuvan alkua huomasin toisinaan jännittäväni yksin olemista. Kiemurtelin hieman ajatuksieni kanssa siitä, miten minun tulisi olla, mutta toisaalta hyvin vahvoja ajatuksia olivat myös ne, jotka tyynnyttelivät olemaan rauhassa oma itseni, olemaan juuri niinkuin olen ja nauttimaan. Ajatukseni kävivät myös muissa katsojissa, mutta yllätyksekseni, minua ei olisi voinut oikeastaan yhtään vähempää kiinnostaa kuvitteelliset ajatukseni siitä, mitä muut ehkä ajattelisivat minusta ja tunsin itsevarmuuden, ilon ja ylpeyden sekoituksen virtaavan kehossani. Yllätin itseni, ettei epävarmuus ottanutkaan valtaa.

 

Aluksi elokuvavalintani kadutti minua. Minä yksin katsomassa kunnon tapporäiskintätoiminta elokuvaa ilman ketään, johon turvautua?! Mainittakoon, että olen yleensä se, joka säikäyttää muut säikähdyksilläni ja se, joka peittää silmänsä sekä korvansa pahoissa kohtauksissa ja rimpuilee paikallaan. Jälleen yllätyksekseni huomasin nauttivani elokuvasta ja jopa nauravani pahimmille kohtauksille. Tajusin, että yksin minulla ei ollut mahdollista heittäytyä tavanomaiseen pelkääjän rooliini, vaan ainoa, johon pystyin turvautumaan, oli oma itseni. Opin itsestäni, että olen muihin tukeutuessani mahdollistanut itselleni yhdenlaisen toimintakaavan ja sulkenut itseltäni mahdollisuuden nähdä, että olenkin aika rohkea mimmi! Mainittakoon vielä muuten, että harvemmin katson vastaavanlaisia elokuvia tai kauhua kotonakaan yksin ja jos katson, pause ja kelaus nappi ovat kovassa käytössä. Teatterissa, minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kohdata tunteeni elokuvan pyöriessä eteenpäin.

 

Elokuvan jälkeen huomasin mielialani kohontuneen. Oloni oli itseriittoinen ja itsevarma. Voisin myös sanoa, että kokemus oli terapeuttinen! Tajusin jälleen, että moni pelko, mikä liittyy yksin olemiseen hälvenivät yksinkertaisesti kohtaamalla itse tilanne. Yksin tekemisessä vain se merkkaa mitä sinä ajattelet ja mitä sinä teet. Yksin tekeminen kasvattaa itsetuntemusta ja luo merkityksellisyyttä omaan olemiseen ja ajatteluun. Se parhaimmillaan opettaa sisäistämään ajatuksen: Minä merkitsen. Kun käyt yksin elokuvissa, muodostat täysin itsenäisen mielipiteen elokuvasta sen mukaan, mitä elokuva sinulle merkitsi ja millaisia tunteita se sinussa herätti. Voit oppia ilmaisemaan tunteitasi spontaanimmin, sillä et tukeudu enää yhtä vahvasti peilaamaan tunteitasi toisten avulla. Menemällä yksin elokuviin voi siis parhaimmillaan oppia tuntemaan ja ilmaisemaan itseään paremmin, kohottaa mielialaa ja jopa parantaa itsetuntoa sekä itseluottamusta!

 

Se, mikä yksinäisyydessä pelottaa, voidaan hyvin yhdistää omaan merkityksellisyyden tunteeseen sekä olemassaolon tarpeeseen. Jos olen yksinäinen, onko minulla väliä? Mitä väliä minulla oikein on? Samaan aikaan ajatukset voidaan hyvin yhdistää myös heikkoon itsetuntoon ja itseluottamuksen puutteeseen. Jos emme ole oppineet antamaan arvoa itsellemme sisältä käsin, olemme riippuvaisia toisista ihmisistä ja ulkoa tulevaan omanarvontunteemme pönkittämiselle. Kun olemme riippuvaisia, ja erityisesti kun annamme itsemme olla riippuvaisia, muista, meidän on hyvin vaikea oppia irtaantumaan muiden ajatuksista sekä odotuksista itsenäiseksi, arvokkaaksi olennoksi, jolla todella on väliä, meille itsellemme. Kun oppii olemaan yksin ja sisäistämään sen, että yksin ei ole yhtä kuin yksinäinen, yksinäisyyden tunne menettää valtansa. Paradoksaalisesti, kun ihminen karkaa yksinäisyyttään muiden ihmisten äärelle, juuri yksin olemalla yksinäisyyden tunne voidaan kukistaa ja samalla oppia tuntemaan itseämme paremmin sekä kohentamaan itsetuntoamme.

 

Yksinäisyyskin on vain tunne, ei ihmisarvon määrite. Yksinäisyyttä ei tarvitse pelätä, sillä tunteiden tapaan, sekin menee ohi. Mikään tunne ei ole ikuinen. Yksinäisyys voi kyllä tuntua aivan pirun pelottavalta ja pahalta, mutta vain kohtaamalla sen, voimme päästää siitä irti. Siksi haluaisinkin rohkaista juuri Sinua tarttumaan härkää sarvista ja haastamaan itseäsi olemaan enemmän yksin itsesi kanssa ja katsomaan syvemmälle, mitä yksinäisyyden takaa voikaan löytyä.

 

xx CC 

 

 


Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä


@FabuliciousCC